Kuulumiset näin nopeasti kirjoitettuna.

Elämä Itävallan suunnalla on alkanut maistua jo vähän paremmin. Olen saanut paljon uusia ystäviä (ooh, facebookissa kohta 200 "ystävää"), koulussa on jonkin verran käyty, vuoria ei tarvitse töllöttää ihan koko aikaa ja olen onnellinen että valitsin olla täällä koko vuoden enkä vain puolta vuotta.

Viime Lauantaina 29.11 oltiin tosiaan Erasmusten kanssa Salzburgissa käymässä. Todella kaunis kaupunki ja aijon todellakin vierailla siellä toisenkin kerran keväällä kun kukat ovat alkaneet kukkia! Mitään ihmeellistä me ei siellä tehty. Saavuttiin paikalla, turisti kierros oppaan kanssa, omaa kiertelyä kaupungissa, joulutorin tutkiminen ja sitten takaisin kotimatkalle. Kuvia tosiaan löytyy täältä, jos joku ei lukenut hömppäjuttuani josta linkin saattoi myös bongata.

Tässä tunnin päästä olisi lähtö kohti Englantia, katsomaan Petteriä ja Visaa kuinka ne siellä oikein pärjäilee. Lento lähtee Klagenfurtista, joka on aika tuskaisien matkan päässä. -.- Noh, ainakin tietää matkutavansa halvalla, lennot kun ei maksanut kuin 10€ per suunta. Takaisin itävaltaan palailen 9.12 illalla, mutta kotiin Hall:iin pääsen vasta 10.12 aamuyöllä 6 aikaan. Ei kiva.

Ostin matkalle myös uuden matkalaukun josta pulitin hieman liikaa, mutta onpahan laukussa 3 vuoden takuu. Ja ainkin takuu kirjasessa lukee suomenkin yhteystiedot joten kaippa sen suomessakin voi korjata jos rikki menee. Ja onpa nyt ainakin laukku joka voisi kestää vähän kauemmin käytössä.

Laskemaan en ole ehtinyt niin usein kuin olisi halunnut, mutta onpa tässä nyt vielä "vähän" aikaa, ennenkö lopullisesti Suomeen palaan. 17. päivä pääsee vihdoinkin piipahtamaan Suomessa ja sitä onkin jo odotettu. Ikävä on vähän kaikkea ja kaikkia. (ei kuitenkaan niin paha että en haluaisi olla täällä). Ikävä on jopa parturiani, joka osaa leikata kuontaloni paremmin kuin itävaltalais kolleegansa.

Mutta tälläistä tällä kertaa, minä jatkan myöhemmin.