2 viikkoa ja 1 päivä.

Jaah, mitäköhän sitä mulle kuuluisi. Ihan hyvää kai sillai keskivertoisesti. On niitä hyviä hetkiä ja myöskin huonoja. Mutta mitä siis kuuluu?

Koulu:
Nämä ihmiset ainakin osaa aloittaa opiskelun. Koko viime viikko oli 9-17 samaa ainetta (communication systeme). Välissä pari lyhyempää taukoa ja 30min pituinen ruokatauko. Sanoisin, että aika rankkaa. Luennoilla asioiden tajuaminen on aika pitkälti wikipedian varassa kun luento kalvojen kääntäminenkin vie oman aikansa. Onneksi luennoitsija kuitenkin hommasi mulle englannin kielisen painoksen tenttikirjasta niin että saan opiskeltua asiat sitä kautta. Tällä viikolla onkin sitten ollut jo muitakin kursseja, mutta tajuamistaso ei ole kyllä vielä noussut. Sitä odotellessa.

Vapaa-aika:
Ah, facebook. Mikä ihana sivusto ^^.  Rupesi tuo yksinäisyys viime viikon tiistaina sitten ärsyttämään niin paljon että aloin selailemaan facebookin yhteisöjä jossa mainittiin Erasmus ja Innsbruck. Kohdalleni sitten sattui osumaan Suomalaistytön iinan profiili. Hän kuului moniin erasmus yhteisöihin ja ajattelin ettei kai se voi suuttua hirveästi jos lähettelen sille postia ja kyselen jos hän sattuisi tosiaan olemaan Innsbruckissa. Noh kului 1,5h ja f.postilaatikkoon tipahtaa viesti Iinalta. Tästä sitten tutustunkin sivustoon, jossa kerrotaan Erasmus toiminnasta Innsbruckissa ja suomalaistyttö kertookin että Innsbruckista löytyy lähemmäs 100 Erasmusta. Sovimme myöskin että tapaamme lauantaina (12.pvä) jotta tutustuisin vähän innsbruckiin. Lauantaina saapuessani kaupunkiin tapaan 3 erittäin mukavaa tyttelöä ( Magda, Adelaida ja Iina) jotka ovat Erasmuksena. Päivän kiertelimme kaupungilla ja sain kuullu myös että seuraavana päivänä on vaellus vuorelle Eramus-porukan kanssa. Koska ei nyt mulla mtn muutakaan tekemistä ollut (tosin nukkumis suunnitelmat peruuntuivat) niin päätin lähteä mukaan myös.


Vaellus:
Rankka! Hyi hirvitys kun meni koville se nouseminen sinne. Viimeiset sata metriä oli jotain todella tuskaa. Mutta toisaalta oli kyllä näköalatkin sitten mahtavat. Kuvia reissusta löytyy täältä. Ensikerralla menen kyllä hissillä ylös. ^^